Tässä merkinnässä esittelen kaksi kirjaa, jotka eivät sovi missään nimessä herkille ihmisille. Nämä kertovat rumasta elämästä, rikollisuudesta, murhista, seksistä, huumeista, väkivallasta, verestä ja kuolemasta. Minun ei alunperin pitänyt tehdä tätä merkintää, mutta tein silti.
Tämä kirja on voittanut kotimaassaan Japanissa maan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, Akutagawan, ilmestyessään vuonna 2004. Kirjailija Hitomi Kanehara jätti koulun kesken 11-vuotiaana, lähti kotoa teini-ikäisenä ja asui pitkään kadulla. Hän kuitenkin piti kirjoittamisesta ja lähetti kirjoituksiaan säännöllisesti kääntäjänä työskentelevälle isälleen, jonka avustuksella nainen muokkasi teksteistä kirjan.
Itse kirja kertoo 19-vuotiaasta Lui-nimisestä tytöstä, joka on juuri löytänyt itselleen miehen. Mies on punkkari, raggari ja tatuointeja ja lävistyksiä täynnä. Erikoisinta miehessä on kuitenkin tämän kaksihaarainen kieli. Lui lumoutuu miehestä ja päättää itsekin halkaista kielensä.
Kielen halkaisemisen prosessi on pitkä. Ensin kieleen tehdään lävistys. Sen Lui kävi ottamassa miesystävänsä Aman ystävän luona. Lävistyskäynti ei jäänyt Luin ainoaksi käynniksi tuon lävistys- ja tatuointitaiteilijan luona. Lui päätti myös ottaa itselleen tatuoinnin.
Lui päätyy elämään elämää kahden miehen välillä, joista molemmista paljastuu niin pimeitä puolia, että Lui joutuu miettimään, kumpi heistä ehtii tappamaan hänet ensin, vai pitäisikö se tehdä itse?
Muistatte varmaan aiemmat varoitukseni, ne pätevät tähän. Tämä kirja sisältää hyvin graafista tekstiä. Asioita ei kuvailla siveästi vaan kieli on hyvin yksioikoista. Ehkä juuri tämä tekee kirjasta hyvin elämänmakuisen ja realistisen. Teksti on selkeää luettavaa ja ollessaan vain 124 sivua pitkä, sen myös lukee nopeasti.
Täytyy heti aluksi sanoa, että en ole nähnyt tästä kirjasta tehtyä elokuvaa. Vielä. Haluan kyllä nähdä sen tämän kirjan lukemisen jälkeen. Toisaalta tiedän, että elokuva tuskin tulee olemaan yhtä hyvä kokemus kuin kirja. Jos pidit elokuvasta, sinun täytyy lukea tämä kirja!
Jälleen kerran varoituksena heikkohermoisille, tämä kirja ei sovi teille. Väkivaltaa ja verta. Paljon. Graafista tekstiä. Kirjan tekstiä voi olla aluksi vaikea ymmärtää, sillä alkuperäiselle tekstille uskollisena, se sisältää paljon lainasanoja. Suomennoksessa lainasanat on pääasiassa lainattu venäjän kielestä. Kirjan lopussa on onneksi sanasto, josta täysin vieraat ilmaisut voi tarkistaa. Itselleni mieleen jäi erityisesti sana "Molokotsai", jota tarkoittaa teetä maidolla.
Kirja on kirjoitettu vuonna 1962, mutta sen tarina sijoittuu tulevaisuuteen. Itselleni mieleen tulee lähinnä 80-luvun jengielämä jossain amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Kirjan päähenkilö on Alex-niminen nuori mies. Hänen kotonaan asiat eivät ole kunnossa, joten aika kuluu pääasiassa kaduilla riehuen. Asema jengin johtajana antaa nuorelle miehelle mahdollisuuden toteuttaa kaikkia väkivaltaisia haaveitaan. Rahaa saa kun ryöstää kioskin ja hupia on hakata vanha mies kadulla. Rahat on hyvä käyttää alkoholiin. Taival taittuu kävellen tai juosten, mutta jos tarvitsee päästä pidemmälle, voi aina varastaa auton. Jengitappeluissa aseina käytetään nyrkkirautoja, polkupyörän ketjuja, veitsiä ja omia käsiä ja jalkoja. Elämä on yksinkertaista...
...kunnes kerran tekee virheen ja poliisit saavat kiinni. Alex tietää, että vankila ei sovi hänelle, joten hän ottaa mieluusti vastaan vaihtoehdon, joka lyhentää hänen tuomiotaan. Hän suostuu koekaniiniksi uuden hoitomuodon kokeiluun. Tämän kokeilun tarkoituksena on luoda mallikansalaisia. Alex saa oppia, mitä tarkoittaa aivopesu ja se, kun oma tahto viedään.
On jännä huomata kirjaa lukiessa, kuinka ensin inhoaa Alexia koko sydämestään. Se, mitä hän tekee ihmisille on hirveätä. Kuitenkin kirjan loppupuolella sympatiat kääntyvät Alexin puolelle ja sitä alkaa vihaamaan koko muuta maailmaa. Tunteiden myrsky.
PS. Olen aikaisemmin arvostellut Anthony Burgessin kirjan Pipopää potilas.
Kiitos lukemisesta. Älkää nähkö painajaisia vaan nauttikaa kesästä o/.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Kiitos superisti kommentistasi!